maanantai 2. joulukuuta 2013

Sydney

Heiii!

Nyt on otettu ensimmäinen kosketus Sydneyyn, Australian suurimpaan ja tunnetuimpaan, lähes 5 miljoonan asukkaan kaupunkiin - and I'm impressed! Ihastuin Sydneyyn jo ensimmäisen illan perusteella ja sen jälkeen mielikuva on vain vahvistunut. Voisin ensivaikutelman perusteella jopa asua täällä. Selvästi ison kaupungin makua, mutta samalla kotoisa, siisti ja kaunis kaupunki, jossa yhdistyvät pilvenpiirtäjät ja merimaisemat. Myös tunnetuimmat nähtävyydet, oopperatalo ja Harbour Bridge, vilkaistiin läpi ja olivat nekin toki hienoja. Parhaat fiilikset jäivät kuitenkin ihan ytimen ulkopuolelta, johon ystäväni meitä johdatteli, Sydney oli kuitenkin hänen kotikaupunkinsa viimeiset 5 vuotta ennen Suomeen muuttoa. Ihania putiikkeja, ravintoloita, kahviloita, rakennuksia, uutta ja vanhaa yhdistettynä. Eilen käytiin mm. Little Italy:ssa, ystäväni vanhalla asuinalueella syömässä, ihana ruoka ja tunnelma!

Sydney on myös laajalle levinnyt kaupunki, koska täältäkään ei pilvenpiirtäjien lisäksi löydy paljoakaan kerrostaloja. Mikä ei tietenkään ole välttämättä elämisen kannalta järkevää, asuntojen hinnat hipovat taivaita ja matkat ovat pitkiä ja ihmiset tarvitsevat paljon autoja. Kuitenkin se tuo omaa tunnelmaa, kun ihmisillä on jo lähellä keskustaa kylki kyljessä erillistaloja kattoterasseineen. Tosin kaupunkimaisemaa jatkuu myös pitkälle - kun ajettiin etelestä kohti Sydneytä ja ensimmäisen Welcome to Sydney -kyltin jälkeen alkoi jo näyttää kaupungilta, niin matkaa keskustaan olikin vielä noin 50 kilometriä. Ja näin on kuulemma keskustasta joka suuntaan. Ihana paikka joka tapauksessa meitsin makuun!







Huomenna sitten jo takaisin Brisbaneen, mutta onneksi Sydney tammikuussa taas nähdään!

Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti