Tällä kertaa vähän syvempiä ajatuksia. On jännä huomata miten itseään ei pääse pakoon, vaikka lähtisi näin maailman toiselle puolen. Tällä hetkellä mennään reissuni puoli väliä, neljä viikkoa takana ja neljä viikkoa edessä, ja aivan ihanat viikot on jääneet taa. Unelmani Australiasta ja tästä reissusta on täyttänyt upeasti odotukseni ja rakkauttani matkustamista ja maailman näkemistä kohtaan on vain vahvistunut. Samalla kuitenkin aina joudun hyväksymään senkin, että samat tunteiden vaihtelut ja itsensä kanssa kipuilut, joita on ajoittain kotona arjessa, ovat mukana myös lomilla ja poissa kotoa. Maija Vilkkumaa kuvaa mielestäni näitä fiiliksiä hyvin biisissään Ei susta huomaa: "Maailma on suuri mut mitä sillä on väliä, avara ja kaunis mut mitä sillä on väliä. Itse olen aina sama ja aina tässä. Lentokoneet nousevat jyrkästi ja nopeaan, vievät minut kauaksi kotoani nopeaan, vievät minut kauas, silti oon aina tässä. En pääse pois." Näinä hetkinä aina kaipaan omaa aikaa, musiikin kuuntelua, vain olemista ja pohtimista - ehkä kävelyhetkeä ja merenrantaa. Toisaalta nämäkin on hetkiä joista myös nautin, kun saa hetkeksi pysähtyä. Ne myös muistuttavat siitä, että aina fiilisten vaihtelut eivät johdu vain olosuhteista tai huonosta arjesta vaan ylipäänsä oman pään ailahteluista ;)
Täällä vietetään nyt myös viimeisiä hetkiä ystäväni perheen ihanassa Brisbanen kodissa, kun maanantaina alkaa loppureissun kestävä hotellielämä. Maanantaina lähdetään viikoksi Gold Coastille - innolla odotan tulevaa biitsielämää, uskon sen olevan niin minua!
Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti