Happy Christmas!
Täällä on herätty taas uuteen päivään, joulupäivään jolloin australialiset pääasiallisesti viettävät jouluaan. Täällä on tapana näin kesän kuumimpiin aikoihin kokoontua perheen ja grilliruokien kera biitsille juhlistamaan joulua juuri joulupäivänä. Kuulemma jouluaattona, joka on täällä täysin normaali arkipäivä, käydään usein vierailemassa ystävien luona. Tapaninpäivänä taas palaudutaan vaan joulupäivän juhlinnasta tai käydään sukuloimassa. Ylipäänsä joulunvietto on nopeammin ohi ja omasta näkökulmastani vähemmän tunnelmallisempi täällä kuin suomessa. Joulukoristelut laitetaan täällä aikaisintaan 1. joulukuuta ja kerätään pois yleensä heti tapaninpäivänä.
Me vietimme joulua kuitenkin suomalaiselle perinteisempään tapaan jo eilen jouluaattona, kun saimme kutsun ystäväperheeni luo joulunvietttoon. Paikalla meitä oli yhteensä lähes 30 henkeä, joka loi suomalaisen joulumusiikin ohessa ihanan tuttua jouluntunnelmaa. Lisäksi isäntäperhe oli loihtinut mahtavan buffet-jouluaterian alkupaloista jälkiruokaan, jossa oli sekoitettu makuja suomalaisesta australiaiseen. Mukana herkkulautasilla olikin mm. karjalanpiirakoita, perunalaatikkoa, kinkkua ja rosollisia sekä australiaisempia äyriäisruokia, kengurua ja pavlovaa tuoreine mangoineen, passiohedelmineen ja ananaksineen. Tarjoilu tapahtui lisäksi ihanasti pitkin päivää eikä samaa ähkyä, jonka usein suomen joulupöydästä saan, ehtinyt tullakaan. Aussilaista joulutunnelmaa toi joulun viettäminen osittain myös altaan reunalla ja altaassa pulahdellen. Glögin sijaan nautiskeltiin kylmiä juomia ja varottiin ettei lämpö pääse karkaamaan sisään ilmastoituun asuntoon ;)
|
Jouluaatto alkoi ja päättyi altaalla :) |
|
Ei tullu valkoista joulua mut ihan jees sää kuitenkin.. |
|
Joulutarjoiluja |
|
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... :) |
Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti