Heips!
Vietettiin viikonloppuna myös yksi yö Batemans Bayssa, ensimmäisessä biitsikaupungissa tällä aussireissullani. Batemans bay on reilun 11 000 asukkaan pikkukaupunki, joka on Canberran lähin rannikkokaupunki ja siten pääkaupunkilaisten suosittu lomakohde. Ystäväni on kotoisin Canberrasta ja hänen lapsuuden lomat ovat pääasiassa kuluneet Batemans Bayssa, joten lähdettiin heidän sukulaisperheen kanssa tutustumaan paikkaan. Ja vaikka kysessä on kuulemma aussinäkökulmasta tosiaan pikkupaikka eikä kovin kummonen verrattuna isoihin, suosittuihin biitsikohteisiin niin suomalaiselle maisemat olivat kyllä niiiiiin kohdillaan. Oli myös ihana tutustua aussilaiseen karavaani-lomakyläkulttuuriin, jossa yömme vietimme. Käytiin myös paikallisella clubilla illallisella, joka on kuulemma myös hyvin aussilainen tapa. Ruoka oli todella hyvää, kohtuuhintaista ja ihmiset viettivät siellä perheineen aikaa, vauvasta vaariin. Ikkunasta näkyi kuinka kengurut hyppelivät ympäriinsä.
Liikuttiin autolla Canberrasta Batemans Bayhin sekä Batemans baysta rannikkoa ylös Sydneyyn, ja henkeä salpaavia maisemia oli kyllä nuokin matkat tulvillaan. Välillä on pitänyt läiskiä itseään poskille, että mihin sitä on eksynytkään.
Nyt nauttimaan päivästä Sydneyssä. Oon jo yhden illan perusteella ihan rakastunut tähän paikkaan! :)
Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti