maanantai 30. joulukuuta 2013

Vasemman puoleista liikennettä

Hi there!

Australian ollessa Suomeen nähden maailman toisella puolen, täällä aurinko nousee ja laskee, vesi kiertää lavuaarissa, kesä ja talvi tulee juuri päinvastoin. Lieko siksi myös liikenne kulkee täysin väärinpäin ;) Aluksi vasemmanpuoleinen liikenne tuntui todella oudolta ja jo kyydissä ollessa pelkäsi joka risteyksessä kolaria. Nykyäänkin vielä kävellen teitä ylittäessä meinaan katsoa usein väärään suuntaan, vaikka muuten liikenteeseen alkaa olla tottunut.

Kuitenkin heti toisena australiapäivänäni hyppäsin ystäväperheeni rattiin ja kävin yksin ajelulla lähimpään ostokseen. Kieltämättä polvet tutisivat erityisesti, kun illalla ajoin pimeässä ja yritin löytää suurkaupungin vierailta kaduilta tieni ystäväperheeni kotiin. Kaikki meni onneksi hyvin ja sen jälkeen ajaminen on tuntunut luonnolliselta ja liikennekin silmääni suht normaalilta. Olenkin yllättänyt, kun kaveriporukkammekin rahvaat, paljon suomessa autoilevat miehet ovat täällä halunneet luovuttaa autoilun mieluummin minulle, heh! Tässä kuvia matkalta Gold Coastilta takaisin Brisbaneen, kun vuokrasimme auton tavaroiden kuljettamisen ja matkan taittamisen helpottamiseksi.

Are you guys ready?

Eikun menoks!

On the road again. Helppoa menoa motarilla.

Apua, minne se olikaan..?

Jos kurvais vaan oikealle..

Hooray, oikein meni! :)

Turvallisesti perillä!


Anne

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

The wedding day

Hei!

Eilen vietettiin tämän Australian reissuni alkuperäistä merkitystä eli rakkaiden ystävieni häitä, joissa sain kunnian olla maid of honour ja parempi puoliskoni bestman. Viimeiset päivät ennen häitä ovat olleet kiireisiä, joten samalla blogi sai pienen hengähdystauon. Näitä häitä suunniteltiin ja järjestettiin läpi vuoden 2013, johon lisähaasteen toi häiden viettäminen Australiassa ja morsiusparin asuminen Suomessa. Kaikki tänä isona päivänä sujui kuitenkin täydellisesti ja mukana oli ihanaa siirappia, koskettavia puheita, onnen kyyneileitä ja mahan pohjasta koskettavaa iloa. Ystäväpiirimme ja sulhasen perhe osoitti myös mahtavaa lojaaliutta ja läheisistä välittämistä saapumalla niin sankoin joukoin Suomesta näihin häihin. Noin 80 häävieraasta puolet olivat saapuneet Suomesta ja oli ihanaa nähdä tuttuja ja rakkaita kasvoja myös vieraiden joukossa.







Häähumussa tuntuu myös aika vierähtäneen ja matkastani Australiassa on enää 1,5 viikkoa jäljellä :( Osaanko enää palata kotiin ja arkeen..?

Anne

torstai 26. joulukuuta 2013

Salilla eka, salilla vika

Hello!

Halusin päästä tällä reissullani testaamaan uusien liikuntalajien lisäksi itselleni tuttuja juttuja uudesta perspektiivistä. Yksi tavoite olikin tutustua eri kuntosaleihin - ja tällä hetkellä saldona on ollut neljä erilaista raudannostopaikkaa. Kuntosalit, joihin olen mennyt ovat valikoituneet sijainnin ja sattuman mukaan, joten harmikseni millään salilla ei ole vielä tullut mahdollisuutta kokeilla ryhmäliikuntaa. Jumppapaikan löytäminen pysyy siis edelleen tavoitelistallani.

Yhteistä käyttämissäni kuntosaleissa on ollut se, että henkilökunta on vain hyvin rajallisesti paikalla ja pääasiassa saleja käytetään 24/7 kulkuluvan kautta. Saleja myös löytyy paljon, mutta suurin osa on yhden ison liiketilan kokoisia, joissa pukuhuone- ja suihkutilat ovat jätetty minimiin. Useimmissa paikoissa vaatteiden vaihto ja suihkuttelut hoidetaankin wc-tilojen yhteydessä. Laitteet ovat olleet tuttuja, mutta usein vanhemman oloisia kuin käyttämissäni suomen saleissa. Lisäksi uutuudet, TRX-nauhat yms., ovat puuttuneet kokonaan. Salit ovat tuoneet kooltaan ja rakenteeltaan mieleen suomalaiset uimahallien punttikset, mutta välineistöissä onkin painotettu lähinnä salilaitteisiin ja vapaissa painoissa on säästelty. Käsipainoja tosin löytyy usein habojen kasvattamiseen, mutta esimerkiksi maastavetotankoja voi suositullakin salilla hyvin olla vain yksi ja painoja siihen vain 20kg saakka ja niitäkin vain yksi pari.

Salitovereita seuraillessa olen saanut kuvan, että miehet käyvät täällä salilla lähinnä pullistelemassa yläkroppaansa ja muu keho jää täysin treenaamatta. Ja naisena vapaapainoalueella tuntee olevansa outo lintu - naisethan jumppailevat lähinnä salilaitteissa kaverin kanssa kikatellen tai lehteä selaillen ;)


Aina avoinna, as usual.

Salin eka nurkka..




Salin toka nurkka, that's it.


Motivaatiotauluja löytyy joka salilta.

Wc, suihku, pukuhuone - kaikki yhdes koos.

 
Anne

tiistai 24. joulukuuta 2013

Happy Christmas!

Happy Christmas!

Täällä on herätty taas uuteen päivään, joulupäivään jolloin australialiset pääasiallisesti viettävät jouluaan. Täällä on tapana näin kesän kuumimpiin aikoihin kokoontua perheen ja grilliruokien kera biitsille juhlistamaan joulua juuri joulupäivänä. Kuulemma jouluaattona, joka on täällä täysin normaali arkipäivä, käydään usein vierailemassa ystävien luona. Tapaninpäivänä taas palaudutaan vaan joulupäivän juhlinnasta tai käydään sukuloimassa. Ylipäänsä joulunvietto on nopeammin ohi ja omasta näkökulmastani vähemmän tunnelmallisempi täällä kuin suomessa. Joulukoristelut laitetaan täällä aikaisintaan 1. joulukuuta ja kerätään pois yleensä heti tapaninpäivänä.

Me vietimme joulua kuitenkin suomalaiselle perinteisempään tapaan jo eilen jouluaattona, kun saimme kutsun ystäväperheeni luo joulunvietttoon. Paikalla meitä oli yhteensä lähes 30 henkeä, joka loi suomalaisen joulumusiikin ohessa ihanan tuttua jouluntunnelmaa. Lisäksi isäntäperhe oli loihtinut mahtavan buffet-jouluaterian alkupaloista jälkiruokaan, jossa oli sekoitettu makuja suomalaisesta australiaiseen. Mukana herkkulautasilla olikin mm.  karjalanpiirakoita, perunalaatikkoa, kinkkua ja rosollisia sekä australiaisempia äyriäisruokia, kengurua ja pavlovaa tuoreine mangoineen, passiohedelmineen ja ananaksineen. Tarjoilu tapahtui lisäksi ihanasti pitkin päivää eikä samaa ähkyä, jonka usein suomen joulupöydästä saan, ehtinyt tullakaan. Aussilaista joulutunnelmaa toi joulun viettäminen osittain myös altaan reunalla ja altaassa pulahdellen. Glögin sijaan nautiskeltiin kylmiä juomia ja varottiin ettei lämpö pääse karkaamaan sisään ilmastoituun asuntoon ;)

Jouluaatto alkoi ja päättyi altaalla :)

Ei tullu valkoista joulua mut ihan jees sää kuitenkin..



Joulutarjoiluja

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... :)


Anne

maanantai 23. joulukuuta 2013

BB-talo

Hei hou!

Tänään lähti käyntiin taas reissun yksi uusi jakso, kun saavuttiin viikon biitsielämästä takaisin Brisbaneen. Tällä kertaa edessä on lähiöelämän sijaan kunnon city-elämää, kun asustetaan nyt kaveriporukalla vuokratussa (hulppeassa) talossa keskustan alueella. Tänään Ausseihin saapuikin samalla kaveriporukkamme ja pistettiin tämän 14 hengen kanssa hynttyyt yhteen. Nimesimme talon jo etukäteen BB-taloksi, kun jo kuvien perusteella talo toi mieleen Big Brotherin - yhtä modernia, tilavaa ja luvassa elämää, jossa koko ajan ollaan jonkun valvovan silmän alla ;)Todellisuudessa tämä kolmikerroksinen, 7 makuuhuoneen, 3-4 oleskeluhuoneen, ulkoterassin, 4 kylpyhuoneen, uima-altaan ja allasbaarin kompleksi oli taas kerran vielä hienompi mitä osasikaan odottaa. Jälleen "Australiassa kaikki on suurempaa" lausahdus kävi toteen. Ainutkertainen ja unohtumaton viikko on varmastikin edessä - ja myös niin erilainen mitä tällä reissulla muut kokemukseni ovat. Välillä tää kaikki on vähän kuin unta, ei meinaa uskoa todeksi.








Huomenna onkin jo jouluaatto, luvassa +35 ja aurinkoa. Ihan perus.

Anne

lauantai 21. joulukuuta 2013

Biitsielämää

Hello!

Vaikka lomillani tykkään, että mukana on paljon aktiviteetteja ja tekemistä, niin kieltämättä rento biitsielämäkin välillä on poikaa. Tänään vietettiin päivä rennosti ilman etukäteen sovittuja ohjelmanumeroita -päätettiin vaan viettää kunnon lekottelu- ja kanarianturistipäivä. Rauhallisen parvekkeen merimaisemiin katetun aamupalan jälkeen lähdettiin biitsille makoilemaan. Kun iho alkoi sopivasti punoittamaan jatkettiin jätskikiskan kautta matkaa hotellin uima-altaalle ottamaan vähän lisää brunaa ;) Välillä pulahdettiin pooliin vilvottelemaan tai porealtaaseen rentoutumaan. Illemmalla käveltiin rantaviivaa pitkin keskustaan kahville, meren kohinaa ihaillen ja kukin vähän omissa ajatuksissaankin. Illalla lämmitettiin vielä hotellin allassauna ja uitiin ja saunottiin itsemme nukkumavalmiiksi.








Meressä ja rannoissa on kyllä jotain niin parantavaa ja terapeuttista. Jonkun päivän reissustani voisin viettää vain iteksenikin, hiljaisuuden retriittiä viettäen, mereen tuijotellen <3

Anne

torstai 19. joulukuuta 2013

Surffailua

Moi!

Tänään oli ohjelmassa sarjassaan elämäni toinen surffipäivä ja taas oon löytänyt yhden lempilajin liikuntakategoriaani. Harmi vaan, että tätä lajia en paljoa suomen aalloissa ja lämpötiloissa pääse harrastaan - pitää siis mahduttaa viimeisiin kolmeen viikkooni ausseissa mahdollisimman paljon tätäkin ihanuutta. Oon aiemmin kokeillut Las Palmasissa windsurfingia (purjeen kera surffailua) ja viime kesänä suomessa jäin koukkuun SUPpailuun ja SUPjoogaan eli ikäänkuin surffilaudalla joogailuun. Näistä molemmissa oli tuttuja elementtejä myös tämän surffailun kanssa, mutta tasapainoilun haastavuus ja aaltojen voima on täällä ollut jotain ihan omaa luokkaansa. Surffaaminen onkin hyvän treenin ja kehonhallinnan harjoittamisen lisäksi ollut hyvää muistutusta omasta pienuudesta luonnon edessä. Jo nilkan syvyydessä heitti aallot välillä meitsin selälleen ja pyörteet siihen perään kuperkeikkaa. Muutenkin surffaaminen muistutti elämää ylipäänsä, sitä kaatuu, pyörii, joutuu polvilleen aaltojen edessä kerta toisensa jälkeen, mutta silti haluaa puskea eteenpäin. Ja kun väliin saakin huikeita onnistumisia ja aaltojen harjalla liitoa, on fiilis niin mahtava että hetken kaikki tuntuu täydelliseltä!


I'm ready to go!

Lauta tulille ja menoksi.




Tyylejä on monia ;)

Kiitos meri <3


Kaikki muu paitsi surffaus on turhaa.. ;)

Anne

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Gold Coast

Hi guys!

Kolme päivää on takana elämää Gold Coastilla ja taas oon positiivisesti yllättynyt. Olin kuullut paikasta ennakkoon, että kyseessä on turistirysän tyyppinen kohde ja meininki sen mukaista. Odotinkin vähän pelokkaana Kanarian saarten tyyliin bikineissä kaupungilla vastaan tulevia tatameja ja kaljapötseillä varustettuja äijiä ärisemässä ;) Olin jo ehtinyt miettiä olikohan viikko tällaisessa paikassa liikaa, mutta niin turhaan! Meininki onkin täällä aussilaiseen tapaan tyylikästä, kaikkialla on rauhallista, vaikka porukkaa olisi paljon. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hyväntuulisia, paikat ovat siistejä ja puhtaita. Oon taas niin iloinen, että reissuuni kuuluu kokonainen viikko tällaista biitsielämää! Silkkiset hiekkarannat jatkuvat silmänkantamattomiin, auringonpaiste on lähes satavarmaa, hotellin parvekkeelta näkyy hulppea merimaisema ja kuuluu ihana meren kohina. Oon paratiisissa, taas kerran!

Mikä parasta, täällä saan taas nauttia kunnolla auringossa ja meressä liikkumisesta. Tänään olin jo kokeilemassa surffaamista (pakko päästä uudelleen) ja lisäksi viikon aikana on ollut / on tavoitteena rantaviivalla lenkkeilyä, tennistä, ulkoaltaalla uintia, beachvolleyta ja ulkoilmajumppailua. Täällä on myös ihanaa liikkua kävellen paikasta toiseen, kun hotellimmekin on noin 1,5km päässä lähimmistä shopping centereistä. Tänään oli myös rannalla "Night Beach Front Market", jossa oli kojuja ilta-aikaan rantaviiva pullollaan. Mukaan tarttui omalla nimellä käsin graffioitu lippis. Tällaista elämää siis tällä viikolla, edelleen tätä ihmettelee ihan huulipyöreenä.


Ihanaa kultaista rannikkoa.


Pilvenpiirtäjiä ja suurkaupungin tunnelmaa täälläkin.


Night market biitsillä.


Tää oli myynnissä, vähän houkuttelis ;)

Parvekenäkymää.


Yo man!

Anne