sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Huomenta vuosi 2016 ja uusi viikko!

Huomenta!

Täällä on pyörähtänyt käyntiin vuoden ensimmäinen viikko ja lomaillessakin tykkään osittain suunnitella päivien ohjelmia. Lähinnä, että ehtisin kokeilla kaikki haaveilemani treenivaihtoehdot ;) ja sen takia lomilla aamutreenaaminen on parasta, koska silloin jää päivälle aikaa löysäilylle ja extemporeiluille sekä illalla rilluttelulle. Lomissa on parasta myös aika tyhjentää mieltä ja saada aikaa luovuudelle ja uusille ideoille, kuitenkin rakastamaani työtänikin - liikunta-alaa kohtaan.

Tän viikon suunnitelmat kertovat myös taas maailman pienuudesta, sillä huomenna on luvassa suomalaisen kaverini 30-vuotisjuhlat, joita hän sattumalta tulee juhlimaan juuri Melbourneen - ja laittoi kutsua tulemaan. Samoin olen saanut kutsua lapsuuteni naapurilta käymään työpaikallaan täällä yliopistolla liikuntatieteellisessä sekä perheensä luo grillailemaan. Hyvin siis aika kuluu!

Uuden vuoden jälkeiset päivät kuluivat tuttuun tapaan pyöräillessä, rannoilla, vähän shoppaillessa ja hyvien ravintoloiden parissa. Mutta myös paikallisessa fudismatsissa Aamiareenalla. Vastakkain Sydney ja Melbourne, tämän hetkiset Australian suosikkikaupunkini!






Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti