tiistai 7. tammikuuta 2014

Aussie biitsit top 5

Heips!

Rakastan lomailua, jossa on yhdistettynä kaupunki- ja rantaelämä. Ehkä juuri sen takia Australiakin oli paikkana niin omaan makuuni. Kaupunkielämässä kaipaan suurkaupungin sykettä ja rantaelämässä mahdollisuutta aktiivisuuteen sekä huikeisiin merimaisemiin - nämä kaikki toteutuivat täydellisesti reissussani. Tässä onkin listattuna omat top 5 biitsiäni Australiasta - sain inspiraation hesarin taannoisesta jutusta Sydneyn parhaista biitseistä.

1. Gold Coast

Ykköspaikalle valkkasin Gold Coastin, koska täällä nimensä mukaisesti oli kultaista rannikkoa silmän kantamattomiin. Liikuntamahdollisuudet täällä olivat myös kokemistani rannoista monipuolisimmat, rantaviivalla lenkkeilystä surffailuun. Paikan viihtyisyyteen saattoi vaikuttaa myös se, että emme olleet paikalla pahimpaan turistiaikaan tai aussien loma-aikaan. Asustimme lisäksi parin kilometrin päässä ytimestä, vain ihanassa meren kuohunnassa.

2. Manly beach, Sydney

Toinen aivan ihana rantapaikka oli Manly beach Sydneyssä, jonne tein reissuni aikana kolme päiväreissua. Jo matkaaminen Manlyyn on kokemisen arvoinen - lauttamatka Sydneyn Circular Quaysta kestää 30 minuuttia ja täältä sain parhaat näkymät oopperataloon, Harbour Bridgeen ja Sydneyn upeille rantaviivoille. Paikan päällä Manlyssa on tarjolla kaksi rantaa pääkadun molemmin puolin, toinen suojaisa ja tyyni ranta esimerkiksi SUPpailuun ja toinen avomerelle avautuva aaltoisa ranta surffailuun ja volleybolliin. Myös Manlyn kadut ovat tunnelmallisia ja tulvillaan ihania ravintoloita.

3. Batemans bay

Jos kaipaa enemmän rauhallista, mutta puhdasta biitsielämää, on Batemans Bay ihana kohde. Täältä löytyy lukuisia eri rantoja maun mukaan - surffailuun, lapsiperheelle, omaan rauhaan, menoon ja meininkiin. Täällä sai kokea myös oikeaa aussilaista lomatunnelmaa, sillä ulkomaalaisia turisteja ei tuntunut olevan paikalla. Oma auto on täällä helpotus.

4. Recliffe

Brisbanesta noin 30 kilometrin päässä sijaitsi niemi nimeltä Recliffe, jossa oli ihanaa pienen kaupungin rantatunnelmaa. Täällä oli paljon paikallisia kalastajia kuin perheitä viettämässä viikonloppua grillailen piknikillä. Niemestä löytyy useita rantoja ja kahviloita, joista pystyi taas valita sopivan sen hetkiseen tunnelmaa. Paikka oli myös loistava uimiseen, kun matalaa oli pitkälle eikä aallot olleet suuria.

5. Brisbane beach

Brisbanen keskustassa, South Bankissa, sijaitseva tekobiitsi pääsi listalle ainutkertaisuudessaan. Alueelle on rakennettu joen varteen "hiekkadyynit" upealla maisemalla joen yli Brisbanen pilvenpiirtäjiin. Uimiseen tämä "biitsi" sopii ihanteellisesti lapsille ja paikka olikin tupaten täynnä lapsiperheitä. Kuitenkin alueella on myös ihania kahviloita ja ravintoloita, joissa löytyy valinnan varaa kaiken ikäisille.

Gold Coast

Manly beach

Batemans Bay

Recliffe


Brisbane beach

Lisäksi käytiin myös Sunshine Coastilla, joka muistutti paljon Gold Coastia pienempänä versiona eli sekin olisi ansainnut päästä listalle jollei Gold Coast olisi vienyt voittoa. Bondi beach piti käydä myös katsastamassa nimekkyytensä vuoksi, mutta olikin pettymys tavanomaisuudessaan. Suhteellisen pieni biitsi hankalan matkan (puolen tunnin ruuhkaisen bussiajelun) päässä Sydneyn keskustasta. Porukkaa oli paljon, mutta en tiedä mistä paikka on saanut hehkutuksensa, en huomannut edes paljon puhuttua itsensä esittelyä - tavallisia, laidasta laitaan ihmisiä ranta täynnä. Tosin suomea kuulin täällä eniten mitä varmaan reissun aikana yhteensä.

Tosiaan, bloggailu ei ihan vielä päättynyt, vaikka aussit jäikin jo taa ;)

Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti