Hey guys!
Täällä on herätty uudenvuodenaattoon, mikä saa aina pohtimaan menneen vuoden tapahtumia. Vuosi 2015 on omalta osaltani ollut todellinen ravistuksen, itseni etsimisen, ahdistuksen ja haasteiden, mutta myös pienien ihmeiden ja onnellisten hetkien vuosi. Tässä listattunakin ajatuksia jokaiselta menneen vuoden kuukaudelta. Ei välttämättä kuukauden tärkeimpiä tai olennaisimpia, mutta asioita, jotka nousee mieleen.
Tammikuu: Apulannan Barona areena konsertti. Tajuta fanittaneensa bändiä 20 vuotta ja silti käyvänsä läpi samoja fiiliksiä. Ikäkriisi ja elämänkriisi kurkki nurkan takaa.
Helmikuu: Airjoogaa ja -pilatesta sekä niiden tuomia syvällisiä ajatuksia elämästä ja sen mukana lentämisestä. Elämää muuttavia ihmeitä. "What if I fall. Oh, but my darling what if you fly."
Maaliskuu: Broidien NMB bändin jäähyväiskeikka loppuunmyydyssä Lutakossa. Ylpeyttä lahjakkaista ja maailman parhaista veljistä sekä taas haikeutta, että elämä kulkee niin lujaa eteenpäin.
Huhtikuu: Elämäni ensimmäinen yksinäinen ulkomaanreissu Roomaan viideksi päiväksi ja ihmetteleminen kuinka paljon nautin. Lisäksi muutaman päivän reissu ystävän luo Geneveen, jossa extreme- ja läheltä piti kokemuksia vuorilla. Pisti miettimään elämää, taas kerran.
Toukokuu: Uuden ikioman suppilaudan testailua merenrannoilla joogaillen. Tajuta miten iso osa liikunnalla ja merellä on tosiaan omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. "The cure for everything is salt water - sweat, tears or sea."
Kesäkuu: Ihana, mieleenpainuva yhdistetty työ- ja lomareissu Ranskaan. Grenoble, Voiron, Marseille, Cannes, Monaco ja Nizza. Uusia tuttavuuksia ja hyvän ystävän huippuseuraa, lämpöä ja aurinkoa. Mielikuvan muuttuminen Ranskasta. Erityisesti etelä-Ranska ja Marseille oli upea.
Heinäkuu: Suomipopfestarit lapsuuden parhaan ystävän kanssa. Mielettömiä ja huikeita hetkiä koko pitkä viikonloppu täynnä, nostalgiaa mutta myös juuri siinä hetkessä elämistä. Lisäksi unohtumaton reissu Italiaan liikunnanopettajien kansainväliseen seminaariin Malsiin Italiaan. Liikuntaa, sporttista seuraa, taas ystävyyden vahvistumista ja hienoja hetkiä viikko täynnä. Myös mielettömiä maisemia ja ihanaa kuumuutta.
Elokuu: Viimein lämpimien säiden saapuminen myös Suomeen ja sen tuomista iloista nauttiminen. Töihin paluu ja ulkoliikunnasta nauttiminen opiskelijoiden kanssa. Kuvaukset Zero pointille suppilaudan ja koiran kera.
Syyskuu: Mökkitalkoot koko lapsuuden perheen voimin. Mahdollisuus vielä suppailuun, saunomiseen ja uimiseen. Kauniista syksystä iloitseminen muuten raskaidenkin päivien lomassa.
Lokakuu: Kiireistä, raskasta arkea ja oman elämän & ajatusten järjestelyä. Tapaamisia ja juttelemista ystävien kanssa, pieniä ihmeitä ja ilon hetkiä valonpisaroina elämässä.
Marraskuu: Tyttöjen vauhdikas reissu Istanbuliin neljäksi päiväksi. Yhtään enempää ei olisi jaksanut, mutta todellakin kokemisen arvoinen reissu ;)
Joulukuu: Osittain extemporena kuukauden reissun varaaminen Australiaan, kun olosuhteet sen salli ja asiat järjestyivät parhain päin. Nyt täällä lämmöstä, auringosta, treenistä, ystävällisistä ihmisistä ja hyvästä ruoasta nauttiminen. Ajatus, että asiat viimein alkaa liikkumaan eteenpäin ja loksahtamaan paikalleen. Kiitollisuus vuoden tuomista opetuksista itsestä ja elämästä - uudenlaisen ajattelun oppiminen elämää kohtaan.
"Alla lösa, trasiga pusselbitar som detta år berikat och prövat mig med, till slut föll på plats. Och jag tänker stilla - att ingenting blir nästan aldrig som man tänkt sig."
BRING IT ON 2016.
Anne